keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Humiseva pää

Pää on päiväkausia humissut tyhjyyttä ,eikä kamerakaan ole mukana kulkenut - tämä se on kai sitten bloggaajan painajainen?


Muutama päivä sitten hokasin,että kotimaan lomareissu lähenee huikeaa vauhtia,ei enää kuukauttakaan! Tyttöjen koulu päättyy 27.6,saman päivän aamuna lennän lasten kanssa syntymäsijoilleni  Kemiin.Voin jo melkein tuntea nenässäni meren ihanan tuoksun (nyt ei muistella paperitehtaan haisuja ;p)


Olen aina rrrrrrrrrakastanut listojen tekoa ja nyt niitä olisikin sitten usiampi kappale rustattavaksi!


Miten survon muutamaan laukkuun nelijän ihimisen(kaikki naispuolisia!)kolmen viikon vaatteet - ja haloo-kenkiäki pittää olla monenlaiseen mennoon !Tarkkaa laskuhommaa siis ja etukätteissuunnittelua,että minkälaista kinkeriä sitä olis tiedossa.


Esikoinen lähtee kymmeneksi päiväksi Keuruulle kansainväliselle riparileirille,joten sinne sitten omanlaisensa jutut (ja eri lista,tottahan toki!) ja sitten on tietty konfirmaatio,eli ektrajuhulavaa kampetta koko katraalle!


Tuliaisiaki olis mukava viiä mennessään pohojosen väelle,nekki pittää listata ja ai niin,opettajiaki pittää muistaa ennen lähtöä vallankin,ku monet lähtevät koulustamme tämän vuoden jäläkeen pois.


No sitten. Mies autoileepi eteläisempään Suomeen heinäkuun lopulla ja siihen kyytiinki tarvitaan pari listaa-täydennystä garderopiin ja lissää Puolan tuliaisia etelän vareksille!


Sitten se lempiossuus - miettiä,mitä kaikkea sitä haalitaan kotimaasta taas tänne Wroclawiin seuraavaa vuotta ilahtuttamaan.


Kirjoja,leffoja,ristikkolehtiä,puuhakirjoja.


Palttoonappeja,jäläkiuunileipää,kalaliemikuutioita,chilitonnikalaa(Pirkan,ehottomasti), Meiran sinappia,kahavia (ja palijon!),xylitol -purkkaa,villalankoja,käsityölehtiä,juustonaksuja,salamiakkia.Junnuille Omaria,teinille Missä X-namuja ja mulle vadelmavenneitä.Onneks autoillaan takasin Puolaan,ei tulis muuten hommasta mittään :p


                          Riisi kopiopaperia nenän etteen ja listan tekkoon,mars!

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Creatalicious Challenges

  

New Creatalicious Challenge was a nice bingo board-






 I chose the row - LACE;RIBBON AND BUTTONS

Here is my entry for the challenge - once again I used 3D pic (pyramid this time) - for some reason my stamp colouring is not on the roll at the moment,so I´m using my old stock of 3D- pictures for card making..

 

P*skarteluhaaste #143 - Luonnos

     Tämän viikon Pskarteluhaaste piti sisällään luonnoksen,jonka inspiroimana viikon haastekorttia väännetään. Tässä oma versioni - leimakuvien värittäminen tökkii edelleenkin,siispä olenkin viime aikoina käytelly pois noita vuosien saatossa kertyneitä 3D-kuvia.


torstai 24. toukokuuta 2012

Sky Tower Wroclaw

Tänne on rakennettu Puolan korkeinta asuinrakennusta kuin Iisakin kirkkoa -pitkään ja hartaasti,työt aloitettiin vuonna 2007 ja vieläkin siellä porat lauloivat ja näytti vielä suurimassa osassa ikkunoista olevan muovia -varsinainen torniosuus on valmis vasta loppuvuodesta. Korkeutta tällä kauas loistavalla rakennuksella on huimat 212 metriä ja kerroksia 51.


Eilen rakennuksen ostoskeskus osuus avattiin kutsuvieraille ja tänään satuin paikalle juuri,kun me tavallisetkin pulliaiset sinne sisään päästiin pällistelemään.Kamera ei ollut kartsalla mukana,näppäsin iPadilla muutaman kuvan jaettavaksi teillekin.

Rakennuksen symbolina on yksi Dalin kuuluisista kelloista.






Ja eihän sieltä tyhjin käsin ulos selvitty - löytyi kiva uusi kosmetiikkakauppa Frivole ,josta  mukaan tarttui luonnonkosmetiikkaa ja mahtava määrä näytteitä.Palvelun puutteesta ei voi ainakaan moittia,viiden minuutin aikana taisi kuusi myyjää käydä kysymässä,voisivatko olla avuksi :)



keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Kaffeeta ja kuorolaulua

Tänä aamuna meille kokoontui joukko naisia lasten koulusta - Wroclaw International School täyttää ensi syksynä 10 vuotta ja tiedossa on viralliset juhlat.


Me äidit ajateltiin ottaa rohkea haaste,ja tehdä oma versiomme mahtavasta huumorilaulusta 


The Mom Song


. On siinä tempoa ja sanoja siihen malliin,että moneen otteeseen on tätä hierottava vallankin kun laulajien englannin taito on hyvin vaihtelevaista. Hyä siitä tullee,sanon minä !


Treenien päälle herkuteltiin - itse tein herkkupannaria (tämä resepti on levinnyt jo ainakin ruotsalaiseen ja japanilaiseen keittiöön ;p) ja halusin tarjolle myös  jotain suolaista.


Kokeilin tehdä pikaisia muffinsseja - pohjalle tavallista paahtista,päälle juustoinen kinkkumunakasseos ja uunissa kymmenisen minnuuttia. Ihan maukkaita tuli näistäkin. 






Meillä on lähin vihannes-hedelmäkauppa tuossa leipomon vieressä,100 metrin päässä,sieltä hain aamutuimaan kilon mansikoita.Hinta on tällä hetkellä n. 2 euroa/kilo ja mahtavan makeita möllyköitä oli kyllä,namm :)







Back to reality - vanhin tyär soitteli koululta huonovointisena,onnea on ihana ystävä,joka kuskasi minut koululle lasta noutamaan. Täällä riehuu nyt sitkeää vatsapöpö-lentsu tautia vähän joka huushollissa,ei oo kiva!

maanantai 21. toukokuuta 2012

P#skarteluhaaste

P#skarteluhaaste 142 oli seuraavanlaisen reseptin mukkaan:
yks ympyrä,yks piparireuna ja yks kukka - ei enempää,ei vähempää. 


Tämmösen vintagefrouvan onnittelukukkasten kera tekasin tähän mukavaan haasteeseen.






sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Leppoisa viikonloppu

Takana mukava ja melekosen rauhallinen viikonloppu. Lauantaina suunnattiin kamusille vahtaamaan (surullisenkuuluisaa) Suomi- Venäjä matsia,illan parasta antia olikin seura ja hyvä ruoka. Minulla alako ihan vimmatusti tekkeen mieli voileipäkakkua,joten tekasin sellasen lauantaina aamusta - iliman ohojetta(kuten aina..) ja semmosella mutu-tuntumalla taas mentiin. Ihan mukavasti näytti maittavan,vaikka ei ollu oikiaoppisesti yön yli kylymässä tekkeytynykkään.


Täytteeksi tein kinkku-suolakurkkuseosta ja salami-paprikaseosta - ja tietty kaikki tuore-ja sulatejuustot ja maustamiset päälle.Koristeleminen jäi to-del-la onnettomaksi,tuli kauhia kiire lähtä kisastudioon,niin en joutanu näpertelemään.




Sunnuntaina juniorilla oli luokkakaverin synttäripirskeet Rynekillä,tyär haali ittelleen Liisa Ihmemaassa asun päälle ja tälläs tärkiänä yksityiskohat kohilleen.




                                                                          Juhlalook!








Vanhassa kaupungissa pyöri melekosenlailla turisteja,alakaa kisakuumetta vissiinki jo pukkaamaan kaupunkiin!Käytiin ystävien kanssa lounaalla ja jälkkäriksi mahtavat jädet,helteessä kelepasi nautiskella ja mukulat viilentelivät välillä suihkulähteessä :) 


perjantai 18. toukokuuta 2012

Spring Concert

             Eilen lasten koulu vietti keväistä juhlaa konsertin merkeissä - konsertti toteutettiin yhdessä puolalaisen  yksityiskoulun kanssa (Middle School campus on samassa rakennuksessa puolalaisen koulun kanssa).Esiintyjiä ja vanhempia oli niin paljon,että esiintymispaikaksi oli varattu Wroclawin Filharmonikkojen Konserttisali.

Tilaisuudessa oli suositus,että vanhemmat eivät kuvvaisi esityksiä ja paikalle oli hommattu ammattikuvvaaja  ikkuistammaan kaikki esitykset ja ottamaan kuvia - arvatkaas,surisiko yhessä jos toisessakin käjessä kuitenkin kamera..No kuuliainen suomalainen jätti tottakai kameran kottiin,ja keskittyi nauttimaan esityksestä - kävin tänä aamuna sitten varraamassa kolome kappaletta  dvd-levyjä,saadaan lähettää sitten Suomeen isovanhemmilekin ihasteltaviksi.

Tilaisuuteen oli dress code - tytöille valkoinen paita ja tumma hame tai valkea mekko - meillä juniorit lähtivät seuraavanlaisessa eleganssissa stagelle .



Saimme nauttia loistavista laulu-, soitto- ja tanssiesityksistä kahden tunnin ajan .Esiintyjien ikähaitari oli laaja,nuorimmat 3 v ja vanhimmat jo varmaankin täysikkäisiä - kaikki esitykset yhtä hellyttäviä :)

Kyllä se kesä tullee iliman Suvivirttäkin,vaikka haikiaa on,että sitä ei kuule. Tähän(kin) aikaan vuodesta tulee kauhia kaipuu vanahalle työmaalle,sinne ihanaan Alhoniityn kouluun.Terkkuja kaikille ja mahottoman hyvvää kesälommaa!

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Räpsyt

                                         Minä olen mahottoman huono "hoitamaan" itteeni - kosmetologilla tainnut käydä kerran joskus teininä,hierojalla pari kertaa elämäni aikana ja kynnet ja jalatkin hoitelen ihan ite..

Olin ihan varma ennen Puolaan muuttoa,että no ny se alakaa mulla jatkuva päivä spassa ramppaaminen ja puleeraaminen - täällä kun hinnat ovat aikalailla Suomea halavemmat ja nyt olis sitä aikaakin tämmösiin touhuihin..

Noh puolentoista vuojen asumisen jäläkeen oon saanu aikaseks sen verran,että lähin tammikuussa kaverin kanssa kokkeilemmaan,miltä se pärstä näyttääpi ripsipidennysten kanssa. 

Huoltovälit jäävät laiskimuksella liian pitkiksi,ripset karisevat iloisesti pitkin poskia kuni joulukuusen neulaset loppiaisen jäläkeen.Eilen kävin pitkästä aikaa pötköttelemässä 2,5 h(suosittelen Easy Waxingia ja sieltä Monikaa  )ja ny on taas silimät siinä kunnossa,että ei näytä niin nukkuneen rukkoukselta . Tässäpä silimänäyte heti aamusta otettuna,salille menossa eli ei meikkiä.


Kyllä taas lyö keski-ikä halolla päähän,minen huomaa tossa kuvassa ku kauhiasti roikkuvat luomet,millon se tuoki tapahtu! Olis vissiin ollu tosiaan syytä visiteerata niissä hoidoissa jo aikoinaan!


maanantai 14. toukokuuta 2012

Uunista tupshteli

Taannoiset Suomen vieraat toivat ihanaa Rönkän savuporroo siitä melekeen naapuristansa  - ollaan grillailtu jo muutamaan otteeseen todella järettömän hyviä paprikoita - täytteenä savuporoa ,cheddaria ja tuorejuustoja oman maun mukkaan.Suosittelen kokkeilemmaan!

Pieni palanen poroa vielä jääkaapissa köllötteli - surrautin blenderillä rouheeks ja tekasin porokiusausta. 

Oli NIIN hyvvää,että vei melekeen kielenki mennessään.

Puuhakas pikku apulainen autteli laatikkoruoan  teossa ja oli niin intoutunu köökihommista,että tehtiin piiiitkästä aikaa sitten vielä pizzaakin.

Taikinavaihe oli sen verran vauhikas - ja sotkunen-että siinä ei kameraa heiluteltu :)

Pienisormisen lempparipuuhaa on valakosipulin kynsien kuoriminen ja onnistuu se pilikkominenki tylsällä veittellä :)



                                                              Tomaattisoosin levitykseen



                                                    Meksikolaista jauhelihapizzaa                 


                                                          
                                                       Kesäkurpitsa-fetapizzaa



Tässä hommassa on kyllä ny isomman luokan probleema - tuli mätettyä porokiusausta niin palijon,että ei   kertakaikkisesti mahu yhtään pizzaa nassuun :D

Korttijorinaa

On tässä tehty ny onneks vähän muutaki,kö roikuttu Facebookissa,muutaman kortin olen saanut aikaiseksi.


Kriisiä pukkas,ku havaitsin hukanneeni askarteluhuoneen syövereihin kulmaleikkurini,ei löydy,ei mistään! Pittäis siivota koko tila,helepommalla saattais päästä,ku tillailis uuen..Noh,sadepäiviä ootellessa,jospa se siivousinto sieltä sitten löytyis :p


Tällä hetkellä näppelöistä syntyy hirmusen yksinkertaisia tuotoksia ja leimakuvien värittely on ihan tervanjuontia - innostus häviää ens alakuun jo siinä,ku mettästän kynäsalkkujani tästä huushollista - täällä kun on kolome tyärtä,jotka niitä myös innolla käyttelevät ..Onneks on varastossa "muutama" (punastuu..) 3D-kuva ja die cut,niistä voi jottain rakennella.











lauantai 12. toukokuuta 2012

Cute Card Thursday & Pskarteluhaaste

                          Uusin P#skarteluhaaste oli käyttää pinkkiä ja turkoosia pääväreinä.Ensimmäiseksi pykäsin vauvakortin-Tämän jälkeen aloin väkästää korttia toiseen haasteeseen ja jotenkin tämä pinkki - turkoosi värimaailma jäi päälle  - paiskaanpa siis molemmat tähän samaan postaukseen :)


Simppelillä linjalla mennään - vauvakorttia ja chardonnayta lipittävää possua olisi tarjolla :)





This wine loving piggy is my entrance to Cute Card Thursday - this weeks challenge was Food or Drink.


Botanical Garden-megapostaus:p

Heissulivei !


Meillä kärvisteltiin loppuviikko helteessä ja perjantaina päätettiinkin kamusten kanssa suunnata kameroiden kanssa ulkoilmaan - Wroclawin Yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan.


                                        (Pakollinen tietopläjjäys seuraapi tässä :)
                                         

The Botanical Garden of Wroclaw University

The Botanical Garden was established in 1811 as a research institute of Wroclaw University. It ranks among the oldest university institutions of that type in Poland. Located in the area of the city’s fortifications and its oldest district, i.e. Ostrow Tumski, nearby monumental Gothic churches, the Garden is a centre of recreation for the inhabitants of Wroclaw and an attraction for the visitors to the city. The vegetation growing here ravishes the eye with its seasonally changing beauty. At present the Garden’s surface totals 19.4 ha, which includes 7.4 ha of the Wroclaw Botanical Garden and 12 ha of its branch, i.e. Arboretum Wojslawice.
The Garden’s directors were represented by many distinguished botanists, to mention only palaeobotanist Prof. H. R Goeppert or A. Engler, the author of a novel system of plant taxonomy. World War II did not spare the Garden, which was severely bombed during the warfare: 50% of the treestand and almost 100% of the herbaceous and glasshouse plants got damaged.

Hurrautimme biilillä kirkkosaareen elikkäs Ostrow Tumskin alueelle ja käpsyttelimme puutarhaan.

                                               Makupaloja kirkkosaaren kulmilta-













Lohikäärmeränni!



Kirkkosaaren kaikki ulkolamput toimivat kaasulla - sama heebo on jo yli 20 vuotta  sytytellyt kaikki  kaasulamput  joka ilta.

Katolinen maa-kirkko näkyy kaikkialla.








Odran rannalla oli varmaan toistakymmentä joutsenta,poikasetkin olivat jo isoja rohjakkeita,vain ruskea väri paljasti,että kyseesä on jälkikasvu :)











Puutarhakuvia tulossa seuraavaksi - ja minun on turha selostaa lajikkeita,kasvitietämys liikku tasolla - sininen kukka,valakonen kukka..Ymmärrätte varmaan :p
Siis tervetuloa helteiselle kuvamatkalle kasvitieteelliseen puutarhaan!













































Eipä ole ensimmäinen kerta,kun jonnekin menen ja totean paikan päällä olevan jottain häppeninkiä - sen siitä saa,kun ei ole vaivautunut opettelemaan paikallista kieltä eikä kykene seuraamaan sanomalehtiä...Kasvitieteellisessä oli iso lauma ihimisiä ns. pönötyskamppeisa eli raivelit kaulasa,korkkarit jalasa.Kysseesä oli patsaan paljastustillaisuus,se ei käyny seleville lukuisista puhheista,että kuka ukko se tuossa patsaassa keekoileepi :p Kuultiin siinä  kuorolauluakin kaffinjuonnin lomassa !






                                                                 Ja kierros jatkuu








Joko väsyttää?!No niin meitäkin - ja näläkäki oli.Nokka siis kohti joen rannassa olevaa ravintolaa.Matkan varrelle osui yksi ihana puoti  GALERIA MANUFAKTURA- ja pakkohan siellä oli piipahtaa.Tuotteet ovat paikallisten käsityöläisten valmistamia. Enjoy.










Enhän minä sieltä tyhyjin käsin ulos selvinnyt - ostin nämä kolme pientä akvarellityötä.


Tykkään tuollaisesta vähän mottipäisestä ja naivistisesta tyylistä.Nämä pikkutaulut saavat jossakin vaiheessa kehykset ja päätyvät seinälle






                                     Ei oo muuten hajuakkaan tämän paikan nimestä.Hyvvää oli!                                              






Tätä kirijotellessa on normitilanne elikkäs  viikonloppu ja keli jäähty kertaheitolla,sattaa lotistelleepi.Täydellinen bloggailupäivä siis :)