sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Sunnuntain huikopalaa

Perjantaina iltapäivästä oven takana seisoi UPS:n kuski Reissumieslootan kanssa (ks. aiempi postaukseni) Tuoretta ,tuoksuvaista ja maukasta leipä olikin - sitä nautittiin sellaisenaan juustojen ja hunajan(kahden nuorimman herkkua) kera.

Sunnuntaiksi sain ajatuksen pitää pienimuotoiset reissarikestit Wroclawin ulkosuomalaisille - reissumiestä ja grillimakkaraa! Noh , kun kysseessä olen minä,niin hommahan lähti jälleen kerran  lapasesta,minä vaan en oo  niukkojen linjojen ihiminen ja niinpä 18 suomalaista syöpötteli näitä :



Itse pääasia eli Reissumies oli tarjolla kahdessa suuressa Aalto-maljakossa. Lisäkkeeksi tein perinteisen perunasalaatin,kirkkaan perunasalaatin,siemenillä ryyditetyn vihersalaatin ja lempiherkkuani lanttumuhennosta (tähän uhrattiin se viimeinen Saksasta raahattu lanttu ) Lisäksi kaupan tiskiltä surowkaa eli kaalisalaattia ja tietysti suuri valikoima erilaisia makkaroita ja nakkeja ja reissarin päälle ehtaa voita.








Salli ja ykkösherkku - tuoretta Reissumiestä  & voita





Jälkkäriksi nautittiin kaksi kiloa tuoreita mansikoita,pellillinen ihanaa naapurin tekemää omppupiirakkaa ja puolikas juustokakku kera paikallisesta kaupasta löydetyn Presidentti-kahvin :)










6 kommenttia:

  1. Tässähän herahtaa vesi kielelle, vaikka suomiherkut on jokapäiväisesti saatavissa... Osaapa taas arvostaa ruisleipääkin :)

    VastaaPoista
  2. Voi, jospa oisin saanut olla mukana...nam

    VastaaPoista
  3. Älä muuta virka Päivi! Kummasti sitä kaipailee niitä tuttuja makuja ja huomaa toivovansa ja raahaavansa Suomesta mitä ihmeellisimpiä asioita!

    VastaaPoista
  4. Hauska tuo teidän leipä"seikkailu".

    VastaaPoista
  5. Hei Jonna! Kiva kun kävit "luonani" Itävallassa! Hyvä että olet aloittanut bloggaamisen! Tulen tänne jäseneksi! Oikein mukava blogi sinulla! Tsemppiä! Nähdään!

    VastaaPoista
  6. Loppu hyvin(no enemmänkin kuin hyvin) leipäseikkailussa - hyvä täällä on hymmyillä pakastin täynnä ihanaa ruisleipää :) Kiitos vastavierailusta ja liittymisestä Sofia :))

    VastaaPoista

Kiitos,kun piipahit sivuillani :)